maanantai 17. marraskuuta 2014

Verkottunut auto avaa väylän uusille palveluille

Kun autot kytketään nettiin ja sitä myöden pilvipalvelualustaan, syntyy aivan uusien palveluiden kirjo ja palvelutuottajien ekosysteemi, kirjoittaa Suomen Ericssonin toimitusjohtaja Olli Sirkka.


Älypuhelin on muuttanut arkipäiväämme. Se on tuonut palvelut ja informaation saataville missä vain ja milloin vain. Hyödyt eivät kuitenkaan jää ainoastaan puhelimen käyttäjien iloksi, vaan moni teollisuudenala on kokemassa suurta muutosta, kun paikkojen ja ihmisten lisäksi myös laitteet kytketään verkkoon.

Siirtyminen verkottuneeseen yhteiskuntaan tarkoittaa tieto- ja viestintäteknologian hyödyntämistä yhä useammilla teollisuuden aloilla. Auto- ja kuljetusala on yksi alueista, jossa muutokset tapahtuvat ensimmäisten joukossa – onhan auto monessakin mielessä mobiili laite vailla vertaa. Verkkoon kytkemisen hyötyjen, toisaalta lisämyynnin ja toisaalta säästöjen, potentiaali on alalla suuri.

Kun autot kytketään nettiin ja sitä myöden pilvipalvelualustaan, syntyy aivan uusien palveluiden kirjo ja palvelutuottajien ekosysteemi.
  • Tietoa ja viihdettä. Kuljettaja ja matkustaja pääsevät käsiksi sekä tietoon että viihteeseen autossa olevan integroidun kuvaruudun kautta. Palveluita voi tuottaa esimerkiksi nettiradiokanavat tai vaikkapa matkailualan yrittäjät, jotka osuvat autokunnan reitin varrelle. 
  • Ajoturvallisuus. Mahdollisia sovelluksia ovat automaattiset hätäilmoitukset onnettomuuden sattuessa tai alkolukko estämään päihtyneen kuljettajan pääsyä rattiin. Mielenkiintoisen alueen avaa myös ajoneuvojen välinen kommunikaatio, jossa tietyllä alueella oleva auto voi ”varoittaa” perässä tulevia esimerkiksi liukkaasta tienpinnasta tai äkillisestä ruuhkasta. 
  • Ajotehokkuus. Maailmalla suosituksi tulleet ruuhkatietoa välittävät reittisuunnittelun apuvälineet, kuten Waze ja Moovit, antavat osviittaa siihen, mihin liikenteen verkkoon kytkemisellä on potentiaalia. Varoitusten ja hälytysten lisäksi pilveen kytketty auto voi tarjota erilaisia taloudellisen ajamisen apuja. 
  • Auton kunnossapito. Auton valmistaja tai huoltoyhtiö voi määrittää autossa ilmennyttä vikaa tai ladata uuden ohjelmiston autoon etänä. Nettiin kytkeminen tarjoaa merkkihuollolle aivan uuden tavan rakentaa asiakasuskollisuutta, kun yhteydenpito autoon voi jatkua omistajavaihdoksesta huolimatta. 
  • Tiemaksut- ja tullit. Verkottumisen päälle voidaan rakentaa helppoja ja automaattisia tapoja hoitaa teiden käyttömaksuja. Vakuutusyhtiölle verkottunut auto mahdollistaa vakuutusmallin, jossa maksu perustuu autoilijan ajotapoihin – ”pay-as-you-drive”. 
Auton verkkoon kytkeminen ei ole enää tulevaisuuden visio vaan todellisuutta monella autovalmistajalla. Palveluille on myös kysyntää. Ericssonin juuri julkaisemassa Smart Citizens –raportissa kartoitettiin erilaisten verkkopalveluiden kiinnostavuutta kaupunkiväestön keskuudessa.

Liikenteen ratkaisut kiinnostivat kuluttajia kaikkein eniten: jopa 76 prosenttia vastanneista toivoi sensoreita kaduille ja julkisille alueille ilmoittamaan, onko alueella ruuhkaa. Toisaalta myös aivan uudenlaiset palvelut kiinnostavat: 74 prosenttia pitäisi hyödyllisenä palvelua, joka kertoisi lähimmän yhteiskäytössä olevan auton tai polkupyörän sijainnin.


Olli Sirkka
toimitusjohtaja
Suomen Ericsson










Ericsson uskoo, että ICT-ratkaisujen hyödyntämisellä on suuri potentiaali auto- ja kuljetusalalla. Yksi esimerkki yrityksen toiminnasta autoteollisuudessa on yhteistyö Volvon kanssa. Siinä Ericsson on toimittanut Volvolle Connected Vehicle Cloud -ratkaisun, jonka avulla ajajat, matkustajat ja auto voivat olla yhteydessä pilvipalveluihin. Pilvipalveluiden hallinta toteutetaan turvatulla yhteydellä ajoneuvon ja kaikkien siihen liittyvien toimijoiden välillä. Yhteistyössä yhdistyvät Volvon asiantuntemus turvallisuudesta ja kuljettajan käyttäytymisestä sekä Ericssonin viestintäteknologiaosaaminen.

1 kommentti:

  1. Hyvä kirjoitus liikennealan murroksesta, ja murroksen tuomista liiketoimintamahdollisuuksista. Lisäisin vielä yhden näökulman eli siirtymisen Connected Vehicle -ympäristöstä Connected Mobility -ajatteluun, jossa digitalisoitumisen avulla kytketään yhteen kaikki liikkumismuodot: yksityisautot, yhteiskäyttöautot, taksit, kaupunkipyörät, joukkoliikennevälineet ja virtuaaliset palvelut. Tällainen liikkumisen digitaalinen palveluekosysteemi uusia mahdollisuuksia liikkumisen palvelukonseptien rakentamiselle. Elämme mielenkiintoisia aikoja liikennesektorilla(kin) :)

    VastaaPoista