tiistai 27. lokakuuta 2015
Kaupunkiliikenteen bussi on ihanteellinen sähköistettävä
Dieselhenkilöautojen tulevaisuus voi olla tulevina vuosina aika karu, sillä etenkin kaupunkiliikenteessä bensa, kaasu ja tietenkin sähkö ovat päästöjen kannalta parempia vaihtoehtoja. Sähköistämisen kannalta ihanteellisin ajoneuvo on kuitenkin lyhyttä, säännöllistä reittiä ajava kaupunkiliikenteen bussi, kirjoittaa VTT:n tutkimusprofessori Nils-Olof Nylund.
maanantai 5. lokakuuta 2015
Kaupunkien bussiliikenteen tulevaisuus: pienemmät akut ja automaattinen päätepysäkkilataus
Kaupunkiliikenteen bussien lataukseen on tarjolla useita vaihtoehtoja, mutta voittaja on pienemmän ja kevyen akuston sekä automaattisen päätepysäkkilatauksen yhdistelmä, arvioi ABB:n sähköisen liikenteen asiantuntija Jukka Mäkinen.
![]() |
Käännetyn virroittimen ansiosta busseista voidaan tehdä kevyempiä ja edullisempia: virroitin on osa kiinteää latauspylvästä ja laskeutuu ladattavan ajoneuvon pysähtyessä oikealle kohdalle. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)