Korkealaatuisen, korkean käyttöasteen pikalatauspisteen elinkaarikustannusten jakauma. Lähde: Aalto-yliopisto. |
”Suuret käyttökustannuserot johtuvat pääosin siitä, että kun tingitään laadusta niin maksetaan se monin kerroin korkeampina juoksevina kuluina”, Stenberg sanoo.
Aalto-yliopiston tutkimuksen mukaan erilaisten latauspisteiden kustannusero voi kasvaa laitteen käyttöiän aikana 9000 euroon. Suurimmat ylimääräiset käyttökulut tulevat suunnittelemattomista, ylimääräisistä huoltokäynneistä.
”Ylimääräiset huollot merkitsevät käytännössä viallisten komponenttien vaihtoja, järjestelmän uudelleenkäynnistyksiä ja latauspisteen verkkoyhteyden uudelleenkytkentöjä. Huoltokuluihin vaikuttaa eniten latauspisteen laatu: investointihinnassa voi olla satasten ero, mutta käyttökuluissa tuhansia euroja”, Stenberg huomauttaa.
Investoinneista merkittävin sähköliittymä
Stenbergin mukaan myös datasiirron kustannukset voivat aiheuttaa yllätyksiä. Eri valmistajien välillä on suuria eroja sekä standardien tulkitsemisessa että datan pakkaamisessa, joten kuukausittaisessa datasiirron tarpeessa voi olla monikymmenkertaisia eroja.
”Datasiirto ei ole etenkään Suomessa kallista eikä kuukausittainen kustannusero ole sinänsä suuri, mutta kun se kertautuu verkoston pisteiden määrällä ja lataupisteen käyttöiällä niin vaikutus alkaa olla merkittävä”, Stenberg muistuttaa.
Investointikustannuksissa merkittävin muuttuva tekijä on sähköliittymän hinta.
”Pysäköintihallin tai huoltoaseman pihalle liittymä on parhaassa tapauksessa hyvin edullinen, mutta uuden kaapeloinnin vetäminen torin laidalle kaupunkikatujen alla voi olla hyvin kallista”, Stenberg sanoo.
Elinkaarikustannusten hallintaan useita keinoja
Juha Stenbergin mukaan elinkaarikustannusten hallintaan on useita keinoja, alkaen latauspisteiden sijoittamisesta ja ennakoivasta huollosta. Uusia mahdollisuuksia tarjoaa kehittynyt latauspisteiden etähallinta, joka vähentää tarvetta fyysisiin huoltokäynteihin.
”Myös kuormanhallinta tulee olemaan tulevaisuudessa merkittävässä roolissa sähköliittymän kustannusten hallinnassa”‚ Stenberg sanoo.
Aalto-yliopiston tutkimuksessa haastateltiin latausverkostojen ylläpitäjiä Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Itävallassa ja Englannissa. Tutkimuksessa mukana olleiden yhtiöiden hallinnassa tai omistuksessa on yli 1000 latauspistettä.
Lue lisää:
Generally, the metal forged makers have tie-ups with their trustworthy suppliers as these suppliers customise the product as per the required size and different specs. Therefore, it is a important technique of the CNC machine software suppliers to construct a wholesome relationship with the purchasers and keep the product quality and services. CNC metal slicing machine instruments are gaining immense popularity owing to their excessive accuracy, time, and concentrate on to} energy effectivity. Furthermore, the excessive demand for electrochemical Direct CNC machining results in the expansion of the metal slicing phase. Junying has greater than decades of experience in CNC manufacturing services in China and might supply one-stop service (CNC machining components & CNC machining prototype) for our OEM customers. All processes are carried out via hundreds of advanced CNC Machining machines, lathes, and different manufacturing services, starting from blasters to Ultra Sonic washing machines.
VastaaPoista