maanantai 18. huhtikuuta 2016

Sähköinen bussiliikenne alkaa Turussa syksyllä


Turun kaupunkiseudun joukkoliikenne Föli ottaa ensimmäiset täyssähköbussit käyttöön lokakuussa 2016. Tänä vuonna sähköisen kaupunkiliikenteen hankkeet etenevät myös Tampereella ja pääkaupunkiseudulla.

Turussa sähköbussit tulevat Turun Kaupunkiliikenteen käyttöön linjalle 1, jota liikennöidään välillä Satama – Kauppatori – lentoasema. Ruuhka-aikoina sähköbussien rinnalla liikenteessä käytetään kahta dieselbussia.


”Sähköbussien tekniikka on kehittynyt viime vuosina niin paljon, että kokonaisen linjan liikennöinnin rakentaminen niiden varaan on tullut mahdolliseksi. Matkustajalaivaliikenteen takia satamaan ajettavat ylimääräiset vuorot on kuitenkin tässä kokonaisuudessa helpoin järjestää edelleen vähäpäästöisillä dieselbusseilla”, sanoo joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte.

Sähköinen bussiliikenne laajenee myös Tampereella ja pääkaupunkiseudulla


HSL aloitti sähköbussiliikenteen vuoden alussa Espoon linjalla 11 (Tapiola-Friisilä) ja tänä vuonna liikennöinti alkaa myös Helsingin linjoilla. HSL on tilannut 12 bussia Linkker Oy:ltä. Vuonna 2020 sähköbusseja on määrä olla kymmenen prosenttia HSL:n tilaaman bussiliikenteen kalustosta ja vuonna 2025 jo kolmekymmentä prosenttia.

Tampere aloittaa sähköbussiliikenteen syksyllä 2016 linjalla 2 (Rauhaniemi - Pyynikintori). Linja hoidetaan kokonaisuudessaan neljällä sähköbussilla. Tampereen sähköbussit toimittaa puolalainen Solaris.

Linkker toimittaa Turun bussit


Kuusi sähköbussia toimittaa suomalainen Linkker Oy ja latausjärjestelmät toteuttaa Turun Energia Oy.

”Pitkällä aikavälillä sähköbussit ovat myös edullisempia kuin dieselbussit. Korkeampi hankintahinta kompensoituu pienempinä käyttökustannuksina seitsemän vuoden sopimuksen aikana.”

Suunnitelmien mukaan sähköbussien liikennöinti alkaa lokakuun alussa. Bussit rakennetaan Linkker Oy:n sopimusvalmistajan tehtaalla Sastamalassa. Kiinnostus sähköbusseja kohtaan on tällä hetkellä todella korkealla tasolla sekä kaupunkien että bussien valmistajien osalta.

Latausasemat varikolle, satamaan ja lentoasemalle


Turku Energia rakentaa sähköbussien pikalatausasemat satamaan ja lentoasemalle. Lisäksi Turku Energia toteuttaa bussien yöaikaista latausta varten latauslaitteet liikennöitsijän varikolle.

Sopimus sisältää bussien ja latauslaitteiden huoltosopimuksen seitsemän vuoden ajalle. Latausjärjestelmän toimittajana ovat Linkker Oy:n kumppaniverkoston Schunk Nordiska Ab (virroitinjärjestelmät) ja Heliox (latausasemat).

”Ympäristöohjelmamme mukaisesti jatkamme merkittäviä panostuksia sähköisen liikenteen palvelujen kehittämiseen. Sähköbussien latausjärjestelmän toteuttaminen ja tietotaidon lisääminen mahdollistaa myös laajemman sähköisen kaluston käyttöönoton julkisessa liikenteessä Turussa lähivuosina”, sanoo Turku Energian kehityspäällikkö Antto Kulla.

”Paikaillisesti päästöttömät sähköbussit mahdollistavat esimerkiksi aivan uudenlaisia sisätiloihin rakennettavia pysäkki- ja terminaalialueita. Vaikka Turussa ei juuri tallaisia suunnitelmia ole vireillä tällä hetkellä, halusimme päästä ensimmäiset kaupunkien joukkoon saamaan kokemuksia uudesta tekniikasta. Asteittain sähköbussien määrä tulee varmasti Turussakin kasvamaan”, sanoo Turun kaupungin ympäristötoimialan kehittämispäällikkö Jari Paasikivi.


Lue lisää

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti