maanantai 7. joulukuuta 2015

Teemme päätöksiä tulevaisuudestamme nyt



”Sähköliikenne on minulle kätevä ja helppo tapa säästää sekä energiankulutuksessa että olla mukana vähentämässä päästöjä”, kirjoittaa sähköautoilija ja Sähköinen liikenne -toimialaryhmän puheenjohtaja Matti Rae.




Pelastuuko maailma ajamalla sähköautoa? Pelastuisiko maailma ajamalla biopolttoaine- tai kaasuautoa tai peräti vetyautoa? Äärirehellinen vastaus näihin kysymyksiin lienee kielteinen.

Koko maailman pelastaminen liikenteen haitallisilta vaikutuksilta ei liene edes teoreettisesti mahdollista. Arkemme ja taloutemme rakentuu toimivan liikenteen, globaalin liikkuvuuden ja niitä tukevan infrastruktuurin varaa. Edes äärimmilleen viety digitalisoituminen ei poista liikkumistarvettamme. Emme siis voi vain unohtaa liikennettä ja siirtyä kotiin odottelemaan verkkokaupasta tilattujen munkkien ja kahvien ilmaantumista 3D-printteriin. Vaikka vaikutusmahdollisuutemme ovatkin rajalliset, ei kuitenkaan ole ihan sama miten ja millä liikumme.

Uuden teknologian käyttöönotto on henkilökohtainen kokemus


Uuden teknologian käyttöönotto on meille kullekin erilainen henkilökohtainen kokemus. Muutaman kerran olen löytänyt itseni tilanteesta, jossa ystäväni ovat puhuneet jostain minulle aivan oudosta asiasta heille täysin luontevana arkisena juttuna. Hölmöläisfiiliksestä toivuttuani ja saatuani pienen demon tuosta outoudesta tulee ratkaiseva hetki ja kysymykset. Onko tästä minulle mitään hyötyä ? Osaanko käyttää tuota? Näin ovat minulla alkaneet Facebook, WhatsUp, Moxtra, Twitter, iPadin käyttö ja sähköautoilukin. Kaikista on tullut minulle osa arkea. Olen sähköistänyt elämäni ihan kirjaimellisesti.

Minulle tarjottu teknologia on ollut helppoa ottaa käyttöön, se on ollut hyödyllistä ja hauskaakin. Käyttäytymiseni on muuttunut ja sitä kautta kulutustottumukseni ja samalla kaikki joka siihen on sidoksissa. Valintani kumuloituvat ja lopulta taloustieteilijät näkevät käyrissään sen, jonka yritykset kokevat välittömästi.

Liikenteen sähköistymisen tulee näkyä sekä tulevaisuusskenaarioissa että teoissa


Opin jo kauan aikaa sitten sanonnan "The trend is your friend"-merkityksen. Suomeksi tuo tarkoittaa sitä, että ei kannata taistella väistämätöntä kehityskulkua vastaan. Yritysmaailmassa trendien vastainen toiminta on joko suurta neroutta, jota muut eivät ole vielä havainneet, mutta useimmiten se on kuitenkin vanhoissa tavoissa kiinni roikkumista niin kauan, kunnes muutokselle ei enää ole vaihtoehtoa. Minun maailmani trendejä ovat energiatehokkuus, kierrätys, päästöjen vähentäminen, digitalisaatio ja vanheneminen, joista vain jälkimmäinen on täysin ennustettavissa.

Liikenteen sähköistyminen on trendi joka todella tapahtuu. Globaalisti liikenne sähköistyy noin 50 % vuotuisella kasvuvauhdilla kun sitä mitataan henkilöautojen määrällä. Taulukkolaskentaohjelmaan sijoitettuna laskelma päätyy huimiin lukuihin jo seuraavan kymmenen vuoden kuluessa. Kyse on ilmiöstä, jonka tulee näkyä sekä yritysten ja valtioiden tulevaisuusskenaarioissa että myös teoissa.

Ystäväni muistutti minua mielenkiintoisella historiakatsauksella: auto käytännössä syrjäytti hevosen liikenteessä 15 vuodessa. Huikea muutos. Muutos ei koske vain henkilöautoja vaan myös bussit sähköistyvät Helsingin, Tampereen ja Turun toimiessa esimerkkeinä. Myös myytti raskaan liikenteen soveltumattomuudesta sähköiselle ajovoimalle murrettiin keväällä, kun Niinivirta Transport otti käyttöön ensimmäisen sähköisen jakelukuorma-auton. Voin melkein nähdä kuljettajan hymyn, kun 12 tonnin auto liikahtaa 3200 Nm vääntömomentin saattelemana.

Sähköinen liikenne on yksinkertaistettuna uusi teknologia, joka tekee melkein saman kuin aiempikin teknologia. Liikuttaa käyttäjäänsä. Mutta eniten minua liikuttaa se, että energia tulee suoraan kotitöpseliin ja että aamulla on aina lämmin ja käyttövalmis auto odottamassa.

Säästöä energiankulutuksessa ja pienemmät päästöt


Sähköliikenne on minulle kätevä ja helppo tapa säästää sekä energiankulutuksessa että olla mukana vähentämässä päästöjä. Insinööriaivopuoliskoani hivelee ajatus siitä, että ihan vaan latautuessaan autoni on osa koko Suomen sähköenergiajärjestelmää toimien tulevaisuudessa yhtenä sähkömarkkinaosapuolena itse määrittämilläni ehdoilla.

Kun ajoneuvokantamme 2,6 miljoonasta ajoneuvosta 400 000 on muuttunut sähköisiksi, säästyy vuosittain 400 miljoonaa litraa fossiilisista tuontiraaka-aineista valmistettavia liikennepolttonesteitä. Vastaavasti sähköenergian käyttömme kasvaa noin 1,3 prosentilla eikä tuon sähkömäärän tuottaminen ole ongelma kunhan lataaminen ajoittuu älykkäästi.

Liiketoimintapotentiaalista ja muutoksen suuruudesta saa jonkinlaisen käsityksen Sitran raportista Benefits of Carbon Neutrality in a Rapidly Changing Business Environment, jonka mukaan älykkäät liikennejärjestelmät, polttokenno-, sähkö- ja hybridiautot sekä itseohjautuvat ajoneuvot tarjoavat yli 8 000 miljardin euron vuotuiset globaalit markkinat vuonna 2050.

Maailmamme tarjoaa paljon mahdollisuuksia sille joka niihin haluaa tarttua

Mihin sinä uskot?


Matti Rae
Sähköautoilija ja Sähköinen liikenne -toimialaryhmän puheenjohtaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti