lauantai 21. maaliskuuta 2015

Sähköauto tulee urbaaneille vuokramarkkinoille


EkoRent on tuonut pääkaupunkiseudulle uudenlaisen autonvuokrauspalvelun, jossa tarjotaan sähköautoja lähinnä lyhytaikaiseen käyttöön. Auton saa edullisimmillaan tunniksi seitsemällä eurollla.

EkoRentin keskeisin asiakasryhmä ovat yksityis- ja yrityskäyttäjät, jotka käyttävät pääasiallisesti julkisia kulkuvälineitä, mutta tarvitsevat henkilöautoa satunnaisesti eivätkä halua omistaa autoa ympäristö- tai kustannussyistä.


”Yleisin vuokra-aika on 2–3 tuntia, mutta meillä on myös käyttäjiä jotka vuokraavat auton esimerkiksi lauantaina ja palauttavat maanantaiaamuna. Tyypillinen vuokraaja tarvitsee autoa lyhyelle matkalle paikkaan jonne ei pääse julkisilla, tai tarve on sellainen että matkalla tulee useita pysähdyksiä”,  EkoRent Oy:n toimitusjohtaja Juha Suojanen kertoo.

Perinteisistä vuokraamoista poiketen sähköauton vuokraajan ei tarvitse kertoa etukäteen, milloin auton palauttaa. Yöllä auton voi myös laittaa "tauolle" lukitsemalla auton ovet, jolloin sen käytöstä ei peritä tuntivuokraa. Sen sijaan auton käyttö yöaikaan maksaa 18 senttiä kilometriltä.

”Dynaaminen vuokrausmalli on toiminut hyvin, koska sähköautoa ei varata viikoksi lomamatkalle. muutaman tunnin käyttö. Auton saa käyttöön muutamassa tunnissa aina, kun sitä tarvitsee”, Suojanen sanoo.

Perustana älypuhelinsovellus

EkoRentin autojen varaus ja ovien avaaminen hoidetaan aina älypuhelimella tai tekstiviestillä. Sovellus kertoo myös vuokrattavan auton latausasteen – tai tarkemmin sanottuna arvioidut ajokilometrit.

”Pelkkä latausaste ei useimmille meistä kerro vielä mitään, joten sovellus kertoo kilometrimuodossa minkä verran virtaa on jäljellä. Leaf latautuu latauspisteissämme tyhjästä täyteen kolmessa, neljässä tunnissa, tosin autot eivät ikinä palaudu niin että lataus olisi nollassa”, Suojanen kertoo.

Palveluun rekistöröityessä  tarvitaan ajokortti ja pankki- tai luottokortti. Sovelluksesta näkee lähinnä vapaana olevan auton, jonka voi sen jälkeen varata ja ottaa käyttöön älypuhelimen tai tekstiviestin avulla. NFC-ominaisuudella varustetuilla puhelimilla auton voi varata myös koskettamalla kuljettajan puoleisessa sivulasissa olevaa tarraa.

”Kosketa ja varaa – se on varmasti maailman helpoin tapa vuokrata auto. Tarraa puhelimella koskettamalla EkoRent sovellus aukeaa ja kertoo autoon ladatut ajokilometrit. Kun asiakas päättää varata auton se onnistuu yhdellä napin painalluksella. Matkaan pääsee toisen napin painalluksen jälkeen joka avaa auton ovet. Auton vuokraus tapahtuma kestää vain sekunteja ja vaatii ainoastaan kaksi napin painallusta”, Suojanen kertoo.

Nissan Leafeja viidessä palvelupisteessä

Tällä hetkellä EkoRentillä on palvelupisteitä Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla lähinnä kauppakeskuksien parkkihalleissa ja -taloissa.

"Olemme valinneet palvelupisteet siten, että niihin pääsee helposti julkisilla kulkuvälineillä ja että niiden ympärillä on asutusta sekä yrityksiä."

Kaikki palvelun autot ovat tällä hetkellä Nissan Leafeja. Lisää autoja ja toisia malleja hankitaan lisää kysynnän kasvun mukaan.

”Leaf on turvallinen vaihtotehto, sillä maailman myydyimpänä sähköautona siinä ei ole lastentauteja ja Norjan kokemusten mukaan Leaf toimii myös talvella. Myös hinta-laatusuhde tuntui start-up yritykselle sopivalta”, Suojanen sanoo.

Tekes tukena alkuvaiheessa

EkoRent Oy perustettiin vuoden 2014 keväällä ja uusi vuokrauspalvelu lanseerattiin saman vuoden loppupuolella. Palvelukonseptin suunnittelu oli alkanut vuotta aikaisemmin. Vuokrauspalvelu kehitettiin osana Tekesin Fiksu kaupunki -ohjelmaa.

Satunnaiskäyttäjä saa auton käyttöönsä 11 euron tuntihinnalla. Hinta sisältää rajattomat kilometrit, vakuutukset, auton lataukset sekä pysäköinnin EkoRent-asemilla. Säännöllisesti autoa tarvitseville palvelua tarjotaan 7 tai 8 euron tuntihinnalla, jonka lisäksi käyttäjä maksaa 8 tai 18 euron kuukausimaksun.

”Edullinen hinta perustuu sähköautojen alhaisiin käyttökustannuksiin, kaluston korkeaan käyttöasteeseen sekä tietotekniikan ja mahdollistamaan tehokkaaseen organisaatioon”, Suojanen kertoo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti