maanantai 20. tammikuuta 2014

Kuusi suomalaisyritystä eCarTec-messuilla


eCarTec, sähköisen liikenteen johtava kansainvälinen messutapahtuma, järjestettiin viidettä kertaa Münchenissä 15.-17.10.2013. Ammattilaismessuksi profiloitu tapahtuma keräsi noin 15 000 kävijää.


Tekesin vuosille 2011-2015 ajoittuvan Electric Vehicle Systems-ohjelman osana kuusi suomalaisyritystä osallistui tapahtumaan yhteisosastolla. Suomalaista sähköisen liikenteen innovaatio-osaamista esittelivät Visedo, AC2SC, Mesh Work Wireless, plugIt Finland sekä Valmet Automotive. Puolet osastosta oli varattu Enstolle, joka esitteli uusia Ensto Chago -latausratkaisuja sähköautoille Metropolian ERA-auton avulla.

Suomen osastolla esiteltiin mm. Ensto Chago -latausratkaisuja.

Osaston toisella puolella yleisön mielenkiintoa herätteli Valmet Automotiven Eva-konseptiauto. Tapahtumassa oli esillä muutakin suomalaista sähköauto-osaamista, sillä eräs aurinkopaneelikattoja valmistava yritys oli tuonut osastolleen Uudessakaupungissa valmistetun Fisker Karman. Sähköautot kiinnostavat, osoituksena siitä oli varsinkin Tesla S:n ja Mercedes-Benzin SLS AMG Coupé Electric Driven ympärillä ollut jatkuva kuhina.

Messuilla esiteltiin sähköautoja konsepteista tuotantomalleihin, akkuteknologiaa sekä ratkaisuja voimansiirtoon, moottoreihin, energiantuottoon ja infrastruktuurihaasteisiin. Suurelle yleisölle tapahtuman kiinnostavinta antia oli mahdollisuus koeajaa useita eri sähköautomalleja.

Lisätietoja
Tekes EVE
eCarTec

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti