maanantai 24. marraskuuta 2014

Saksa ottaa käyttöön uusia etuja sähköautoille

Saksa on vahvistamassa sähköisen liikenteen asemaa. Automotive News Europen mukaan maan hallitus on syyskuussa antamassaan lakiesityksessä linjannut, että kunnat voivat tarjota täyssähkö-, hybridi- ja polttokennoautoille ilmaisen pysäköinnin sekä mahdollisuuden ajaa bussikaistoilla. Uudistusten on määrä astua voimaan keväällä 2015.

Merkelin hallituksen tavoitteena on nostaa sähköautojen määrä miljoonaan vuoteen 2020 mennessä, kun niitä vuoden 2014 alussa oli 21 000. Saksan autovalmistajat tulevat tarjoamaan 17 eri sähköautomallia vuoden 2014 loppuun mennessä, ja ensi vuonna myyntiin tulee 12 mallia lisää.

Miljoonan sähköauton tavoite tähtää Saksan oman autoteollisuuden vauhdittamisen lisäksi kasvihuonekaasujen vähentämiseen. Vuonna 2012 liikenne aiheutti 16 prosenttia eli noin 140 miljoonaa tonnia Saksan hiilidioksidipäästöistä.

Sähköautoille vauhtia useilta valtioilta

Saksan lisäksi Norja on jo aikaisemmin päättänyt vauhdittaa sähköautojen yleistymistä sallimalla mm. niiden ajamisen bussikaistoilla sekä ilmaisen pysäköinnin Oslossa. Lisäksi norjalaiset saavat huomattavan autoverohelpotuksen sähköauton ostaessaan. 

Edut ovat aikaansaaneet sen, että Norjan teillä kulkee tällä hetkellä yli 30 000 sähköautoa, eniten asukaslukuun suhteutettuna koko maailmassa. Bussikaistojen ajo-oikeudesta on Norjan sähköautomäärillä Business Insiderin mukaan muodostunut jo pienoinen ongelma, kun kaistat tukkeutuvat liikennemääristä.

Suomessa pääkaupunkiseudun kokoomusryhmät ovat ehdottaneet vastaavia etuja lokakuussa 2014. Ehdotuksessa etuja saavien autojen määrää rajattaisiin kuitenkin 15 000:en, jolloin esimerkiksi bussikaistat eivät Autotuojat ry:n toimitusjohtaja Tero Kallion mukaan ruuhkautuisi.

Etelänaapurissamme Virossa yksityisautoilijat saavat jopa 18 000 euron tuen sähköauton ostamiseen, minkä lisäksi tukea voi saada myös kotipihalle pystytettävälle lataustolpalle. Taloussanomien mukaan tämä kattaa käytännössä esimerkiksi Fortumin latauslaitteiston hinnan. Valtion tuella Viroon on saatu jo yli 150 latauspistettä ympäri maata.

Myös moni muu maa tukee suoraan itse sähköauton ostoa (lähde ICCT 2014).
  • Ranskassa alle 20 g/km hiilidioksidia päästävät ajoneuvot saavat kertaluontoisen 7 000 euron bonuksen autoa ostettaessa. 21–50 g/km päästävistä autoista saa 5 000 euron bonuksen.
  • Iso-Britanniassa uuden sähköauton ostajat (alle 75 g/km) saavat kertabonuksena 25 % auton hinnasta, kuitenkin korkeintaan 5 000 puntaa.
  • Ruotsissa alle 50 g/km päästävät autot saavat ”super green car” -edun, jonka arvo on 40 000 kruunua (n. 4 500 euroa). Etuohjelma on voimassa vuoden 2014, ja sen saa korkeintaan 5 000 autoa.
  • Yhdysvalloissa kertaluontoinen bonus riippuu auton akun koosta, ja 7500 dollarin maksimituki annetaan verovähennyksien muodossa. Kaliforniassa on lisäksi osavaltiokohtainen tuki, jonka myötä täyssähköauton ostoon myönnetään ylimääräiset 2 500 dollaria ja hybrideille 1 500 dollaria tukea.
  • Japanissa valtio tukee sähköautoja perustuen sähköauton ja vastaavan bensiinikäyttöisen auton väliseen hintaeroon. Maksimitukisumma on noin 6 300 euroa.
Marika Määttä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti